Meitä ei nimittäin luotu liikeideasta, vaan terveysongelmasta, joka ratkaistiin omaan käyttöömme. JobOutin tarina alkoi Burde Publishing AB:lta. Useilla henkilökunnan jäsenillä oli kipua hartioissa, alaselässä ja niskassa. Työntekijät kävivät jatkuvasti hieronnassa toivoen saavansa apua lihasjännityksiin ja kipuihin, mutta hieroja pystyi tuskin liikuttamaan heitä, sillä heidän lihaksensa olivat niin jännittyneet. Joillakin oli niin paljon kipua ja särkyä, että he joutuivat jäämään ajoittain sairauslomalle, ja työnantaja huomasi, että tarvittiin pidempiaikainen ratkaisu. Kysymys kuului, mitä yritys voisi itse tehdä tälle asialle?
Useiden sisäisten keskustelujen jälkeen eräs työntekijä sai idean ostaa kollegoilleen kuminauhoja keskusteltuaan asiasta työterveyshuollon kanssa. Jotta työntekijät tietäisivät, mitkä harjoitukset olisivat hyviä heidän ongelmakohtiensa kannalta, ja jotta harjoitukset toteutettaisiin oikealla tavalla, neuvoa kysyttiin henkilökohtaiselta valmentajalta.
Työntekijät saivat käyttää kuminauhaa työaikana lyhyiden, 2–5 minuutin taukojen aikana. He tekivät yksinkertaisia harjoituksia kolme kertaa päivässä tarkoituksenaan ehkäistä ja lieventää lihasjännityksiä. Tulokset näkyivät nopeasti! Joidenkin viikkojen kuluttua pystyimme tekemään seuraavat päätelmät: Suurimmalla osalla kipu väheni, ja joidenkin työntekijöiden lihasjännitykset hävisivät kokonaan. Lisäksi heidän ryhtinsä parani, energiataso kasvoi ja he jaksoivat enemmän työpäivän aikana. Myös hieroja pystyi huomaamaan merkittävän eron. Työntekijöiden lihakset olivat pehmenneet ja rentoutuneet, eivätkä työntekijät enää kokeneet kipua hierojan hieroessa heitä.
Tällöin syntyi idea JobOutista. Useammalla yrityksellä on vastaavia ongelmia. Niinpä palkkasimme asiantuntijatiimin rakentamaan yksinkertaisen harjoittelukonseptin työpaikalle. Vuoden intensiivisen työn ja tuotekehityksen jälkeen olimme luoneet JobOutin. Harjoituksia ja työvälineitä, joita kaikki voivat käyttää.
JobOut on työpaikoille mukautettu terveyskonsepti, joka parantaa työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia työssä. Auta työntekijöitäsi rikkomaan yksipuoliset ja paikallaan pysyvät työskentelyasennot vähintään kerran päivässä hauskalla ja tehokkaalla tavalla.
Me ihmiset emme ole nimittäin koneita. Pirteät ja terveet työntekijät voivat tehdä työns paremmin samalla työpanoksella.
Aktiivisemman elämäntavan odottamaton seuraus on keskittymiskyvyn parantuminen, minkä ansiosta on helpompaa pysyä keskittyneenä – tästä on hyötyä erityisesti avotoimistoissa.
Liikunnan harrastaminen on itse asiassa helpompaa ryhmässä. Pirteät ja iloiset ihmiset ovat tekemisissä keskenään toisella tavoin kuin henkilöt, jotka eivät voi niin hyvin.
Saa tietoa tuotejulkaisuistamme ja tarjouksistamme ensimmäisen joukossa.
Copyright Jobout – Burde Publishing AB